Aloitimme elokuussa hommat toden teolla ja olemme erityisen kiitollisia siitä, kuinka meidät on löydetty ja otettu vastaan. On saatu mahtavia asiakkaita, tavattu paljon potentiaalisia kumppaneita, aloitettu yhteistyö ihanan Emman kanssa, joka tekee markkinointisuunnitelman opinnäytetyönään, vastaanotettu paljon työhakemuksia sekä osallistuttu emäntien hupparit päällä useampaan isännöintialan tilaisuuteen ja nautittu menosta.
Haluamme kehittää ja kehittyä jatkuvasti! Siitä kiitos kaikille teille, joiden kanssa on kohdattu. Ala muuttuu koko ajan digitaalisempaan suuntaan, kuitenkin samalla olemme huomanneet, kuinka henkilökohtaista vuorovaikutusta ja palvelua arvostetaan yhä enemmän. Me haluamme olla tässäkin alan edelläkävijöitä. Sen vuoksi yritämme jatkuvasti pysyä kartalla siitä minkälaista palvelua juuri Te, asiakkaamme haluatte ja arvostatte.
Odotamme jo innolla alkavaa uutta vuotta. Emännät Akatemia on pian valmis ja se otetaankin käyttöön heti ensi vuoden puolella! Haluamme omalta osaltamme nostaa isännöintialan asiantuntijuutta ja alan palveluasennetta. Aiomme jatkaa myös positiivisuushaastetta, jonka tarkoituksena on haastaa alan muita toimijoita positiiviseen asenteeseen. Mielestämme tämä ala kaipaa iloisen raikasta tuulahdusta, sillä isännöinti on oikeasti kivaa ja superantoisaa työtä!
Välittävä, avoin, lempeä ja aktiivinen. Nämä ovat meidän arvomme, jotka näkyvät tekemisessämme joka päivä. Jokainen kohtaaminen on meille kultaa, oli kyseessä asukkaat, osakkaat, yhteistyökumppanit tai tiimiläiset.
Emäntien lupaus: Aina askeleen edellä – se on meidän tapamme tehdä asiat suurella sydämellä. Tervetuloa mukaan matkallemme, jossa isännöinti on enemmän kuin vain työtä – se on täynnä iloa ja intoa tehdä asiat joka päivä paremmin!
Nyt on aika hetkeksi rauhoittua joulunviettoon ja rakkaimpien kanssa vietettävään aikaan.
Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta
Emäntäterveisin Tiina, Johanna ja Noora ✨